perjantai 10. heinäkuuta 2015

Planeetta-kanavointi valon rakenteeseen liittyen

(Voit liittyä lukijaksi alla vasemmalla olevasta palkista).
Tammikuussa 2007 otin vastaan oheisen kanavoinnin, joka on mielestäni edelleen akuutti ja sisältää tietoja meille ihmisille valon rakenteesta. Ohessa oleva kuva on nasa.gov -sivustolta ja on Marsin kraaterilta. 
 
Lähestyn teitä Marsin kaltaiselta taajuudelta, kaukana omasta ulottuvuudestanne. Meillä päivä ja yö ovat yhtä, aika on yhtä, valo on yhtä. Henkiseltä ulottuvuudeltamme meitä voisi luokitella, jos niin haluatte, valon kaukaisuuden sotureiksi. Tuomme valoa kaukaisuuden lehtoihin, paikkoihin, joihin valoa tarvitaan ja pyydetään. Ihmisillä on vapaa tahto, niin on hyvä, mutta ymmärtääkö tahto aina hengen? Onko tahto oikeasti vapaa, miten on? Tuomamme lahja teille on kaukaisen valon lähetys, jolla puhdistatte nykyistä tietoisuuttanne ja ikään kuin kristallisoitte itsellenne olennaisia arvoja. Sana on värähtelyä, tieto on värähtelyä, laulu on värähtelyä.
 

Valon värähtely on erilaista rakenteeltaan. Sitä voi suunnata paremmin kuin edellisiä. Ikään kuin täsmäpuhdistaa energioita. Valoakin on monenlaista, kehittymistasoja on monta, riippuen heijastuspinnoista ja kosketuksesta matkan varrella. Valon lähettiläät on hyvä tehtävä ja on hyvä perehtyä tarkemmin myös sen työvälineisiin ja mahdollisuuksiin. Tuomme teille energeettistä valon kuvaa kaukaisuuden ulottuvuudesta. Voitte muistaa sen myötä myös entisiä aikoja. Muisti tunnistaa valojen energioita ja olemuksia. Kuinka väri taittuu valon kautta riippuu valosta ja lähetyspaikasta. Voimme suunnata ja lähettää valoa toiveen mukaan puhdistamaan planeettanne. Sitähän usein pyydetäänkin. Viemme valoa tietoisin kanavin ja myös muuten auttaaksemme kokonaisuutta. Aika ajoin syntyy maapallon planeettakenttään reikiä, joita tulee paikata. Valoenergia tiivistää tällaisia reikiä ja hoitaa hyvin tilapäisiä repeytymiä. Suuremmat aukot johtuvat usein tietoisuuden kerääntymistä, joita joudumme hoitamaan myös muulla tavoin. Puhdistaen ensin matalan energian lähettämän ja sen jälkeen korjaamaan jälkiään. Valon veljet, meitä on monta tällä asialla kulkevaa lähettilästä. Lähestymme nyt teitä, jotta voisitte tietoisemmin ohjata valotyöskentelyänne kohottavampaan suuntaan.” Kysyin mitä voisimme tehdä edellä mainittujen asioiden hyväksi: ”Voit välittää tietoa ja voitte tehdä enemmän valoharjoituksia. Valonkerääminen, sen vahvistaminen, siihen rakkauden voimistaminen.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti